Levyn ensimmäinen julkaisu Sillat 13.6.2025

Levyprojekti on edennyt juhlalliseen vaiheeseen: ensimmäinen sinkku Sillat julkaistiin tänään 13.6.2025! Biisi on nyt kuunneltavissa kaikissa palveluissa (mm. Spotify, YouTube). Käykäähän kaikki kipin kapin kappaletta kuuntelemaan!


Biisillä on yllättävän pitkä historia. Biisin runko syntyi vuonna 2013, kun hankin tenoribanjon. Biisi syntyi banjoa harjoitellessa ja tuolloin syntyi lauluun myös ensimmäiset sanat. Itse asiassa noihin aikoihin esitimmekin kappaletta muutamaan otteeseen Matkarakki-bändin kanssa.


Bändin lopetettua biisi jäi marinoitumaan pöytälaatikkoon, kunnes tehdessäni Valoraitoja-albumia harkitsin kappaleen ottamista levylle. Tein biisiin tuolloin myös uudet sanat, mutta biisi banjoineen ei sopinut silloiseen bändisointiin. Jätin laulun hautumaan.


Kun viime vuonna päätin aloittaa kolmannen levyn tekemisen, tuntui siltä, että nyt oli aika kappaleen äänittämiselle. Tein taas muutamaan otteeseen uudet sanat, mutta lopulta totesin alkuperäiseen tekstin olevan se oikea. Kun vielä sain soitto- ja sovitusavukseni huikeat Lauri Hämeen ja Antti Huuskosen, palat loksahtelivat paikoilleen, ja biisistä tulikin yllättäen levyn ensimmäinen sinkku! Oho!


 Sillat

Säv.san. Matti Sakari

Sov. Matti Sakari, Antti Huuskonen ja Lauri Häme

 

Antti Huuskonen – rummut, mellotron

Lauri Häme – banjo

Matti Sakari – laulu, kitara, basso

 

Antti Huuskonen – äänitys

Julius Mauranen – miksaus

Jaakko Viitalähde – masterointi

Niko Jouhkimainen – kannen kuva

Antti Schroderus – kannen suunnittelu

Matti Sakari – tuotanto

 

Mitä seuraavaksi

Suosittelen kuuntelemaan Sillat-biisin. Jos tykkäät biisistä, kerro kaverille, jaa somessa, hehkuta baaritiskillä tai mitä ikinä mieleen juolahtaakin. Olen erityisen kiitollinen kaikenlaisesta tuesta!


Seuraava sinkku julkaistaan elokuussa. Vielä en tiedä, mikä tämä biisi on, mutta jokin sieltä tulee. Yksi musavideokin on tarkoitus tehdä Niko Jouhkimaisen kanssa tässä kesän mittaan. Albumin nimi on Viimeiset päivät, viimeiset yöt.

Seuraava
Seuraava

Äänitykset purkissa